Häät Italiassa, osa 6: yksityiskohdat (1/2)

Juhlimme mieheni kanssa häitämme Italiassa kesäkuun alussa vuosien yhdessäolon jälkeen. Häiden suunnitteluun kului aikaa, ja vaikka osa mietityistä yksityiskohdista jäi toteutumatta hääpäivänä, ei se haitannut. Aikaa ja vaivaa tosin olisi säästynyt melko paljon, jos hääpäivän kulun olisi arvannut etukäteen 😅 Pienet yksityiskohdat ovat kuitenkin vain piste i:n päälle, sillä juhlan tekevät ihmiset ja tunnelma. Häämme olivat sekoitus perinteisiä hääohjelmanumeroita ja internetistä löydettyjä uusia ideoita. Jos sinua kiinnostaa tietää tarkemmin, mitä ruokaa häissämme tarjoiltiin, kuinka hääparin ja -vieraiden kuljetus järjestettiin tai millaisiin hääpukuihin päädyimme, jatka lukemista 😄 

📷 Julia Hautojärvi

Ruoka

Valittuamme häidemme juhlapaikaksi Ristorante San Michele -ravintolan, ruoat tulivat luonnollisesti ravintolalta. Yhteydenpito ravintolan kanssa sujui hyvin ensimmäisistä viesteistä saakka, ja tiedusteltuamme mahdollisuutta järjestää juhlat heillä, saimme heti selkeän listan ruoista ja hinnoista. Valitsimme menukokonaisuuden, johon sisältyi kahdeksan cocktailpalaa, kaksi alkupalaa, kaksi alkuruokaa, yksi pääruoka, välisorbetti, pikkumakeat ja suklaaputous, talon viini, alkoholittomat juomat sekä kahvi. Lapsille oli tarjolla cocktailpalapöydän tarjottavien lisäksi pastaa tomaatti- tai lihakastikkeella tai vaihtoehtoisesti ranskalaisia wieninleikkeen kanssa. Saimme valita menun ruoat useammasta vaihtoehdosta ja päädyimme seuraavanlaiseen menuun:

Cocktailpalat

”Frico”-tikkari
Ilmakuivattua kinkkua Berkelillä leikattuna
Paistettua kampasimpukkaa, kesäkurpitsa-basilikakreemiä & yrttejä
Turskavaahtoa mustekalanmusteella värjätyllä brioche-leivällä
Juustoja, moniviljaleipää, hilloja & tuoreita hedelmiä
Kesäkurpitsankukka ricotta-peruna-rosmariinitäytteellä
Lammasvarras
Mini-hampurilainen naudanlihasta

Alkupalat

Hienonnettua naudanlihaa, stracciatella-juustoa & mustaa tryffeliä
Taimenta, taimenen mätiä, vihreää omenaa & piparjuurikreemiä

Alkuruoat

Luonnonyrttirisottoa, syötäviä kukkia & lehtikultaa
(Välisorbetti)
Ravintolan ”cjarsons”-nyytit, savustettua ricotta-juustoa & villiyrttiä

Pääruoka

Villisian paistia, violetteja perunoita & lakritsin tuoksuista kastiketta

Hääkakku

Pikkumakeat & Open Bar

Cocktailpalat
📷 Julia Hautojärvi

Mieheni oli käynyt bestmanin ja serkkunsa kanssa koemaistamassa menun käydessään perheensä luona Italiassa lokakuussa, mutta itselleni ruoat olivat häissämme "uusia" 😄 Ruoka on luonnollisesti yksi pääasioista italialaisissa häissä, ja juhlamme keskittyi pitkälti ruoan ympärille. Cocktailpalat tarjoiltiin ulkona, ja muu ruokailu siirtyi epävakaisen sään vuoksi sisätiloihin. Toivoimme, että olisimme voineet nauttia pöytiin tarjoillun menun ulkona serpentiinimuotoon asetellun pitkän pöydän ääressä, mutta sään vuoksi kattaus oli varmempi toteuttaa sisällä viiteen erilliseen pöytään jaettuna.

Pöytiintarjoiltu
📷 Julia Hautojärvi

Hääkakun tilasimme erikseen viereisen kylän "Cake Lab" -nimisestä konditoriasta. Olin ihastunut Instagramissa näkemiini vadelmakermakakkuihin, ja saimme juuri sellaisen kakun kuin toivoimmekin. Kakun täytteeksi  valitsimme vaniljakreemiä suklaahipuilla ja vadelmahilloa. Kakun jälkeen baari aukesi, mistä sai niin coctaileja kuin mocktailejakin. Lisäksi tarjolla oli pieniä makeita herkkuja, ja lopuksi jaoimme vieraille "confetti" -pussukat, joissa jokaisessa oli italialaisen perinteen mukaisesti viisi sokerikuorrutteista mantelia, jotka symboloivat terveyttä, pitkäikäisyyttä, hedelmällisyyttä, onnellisuutta ja vaurautta. Majoituspaikalle Castello di Villaltalle olimme hankkineet jatkoja varten sipsejä ja parmesaania pikkusuolaiseksi.

Hääkarkit
📷 Julia Hautojärvi

Kuljetukset

Kaikki Suomesta ja muualta ulkomailta juhliin saapuneet vieraamme majoittuivat häitä edeltävän ja juhlien jälkeisen yön Castello di Villalta -linnalla. Osa saapui sinne vuokra-autolla, ja osa taksilla lähimmästä isosta kaupungista Udinesta. Hääpäiväksi olimme järjestäneet bussikuljetuksen vieraille linnalta kirkolle ja kirkolta juhlapaikalle. Italialaiset vieraat tulivat joko linnalle tai ravintolalle omilla autoillaan, mistä bussikuljetus haki heidät kirkolle. Minä ja kaasoni siirryimme linnalta lähemmäksi kirkkoa bestmanin kyydillä ja loppumatkan hevosvaunulla. Bestman kuljetti kirkolle myös mieheni, ja juhlapaikalle siirryimme hevosvaunukyydillä lastemme kanssa. Illalla bussi kyyditsi ensin lapsiperheet linnalle hääkakun ja -tanssin jälkeen ja loput vieraat puolen yön aikoihin.

📷 Julia Hautojärvi

Asut

Olin päättänyt, että mitä edullisemmin löydän itseäni miellyttävän hääpuvun, sitä parempi. Kävin katselemassa ja sovittamassa muutamia pukuja häämessujen ja hääpukuliikkeiden Outlet-osastoilla, mutta en löytänyt mieluista pukua. Selailin netin myyntisivustoja, kunnes törmäsin Vintedissä käyttämättömään hääpukuun, jossa oli potentiaalia. Ihastuin puvun yläosan pitsikorsettiin ja muunneltavuuteen olkaimien avulla. Selailin aikani vielä muitakin pukuja, mutta en saanut löytämääni hääpukua mielestäni, joten tilasin puvun. Koko oli täydellinen, mutta helman halkion halusin ommella umpeen ja lisätä sen kohdalle pitsiä. Myös helmaa lyhensin äitini kanssa hiukan ja vaihdoin takanyöritykseen paksumman tyllinauhan isomman rusetin sitomista varten, mutta muuten muutoksia ei tarvinnut tehdä.

Kirkkoa varten ompelin itse boleron, johon lisäsin samaa pitsiä kuin helman halkioon, ja kaksikerroksisen hunnun pitsireunuksella ostin Vintedistä. Häälaukuksi valikoitui luonnonvalkoinen paljettilaukku, johon mahtuivat sopivasti puhelin, huulipuna ja viuhka. Sukkanauha ja kengät olivat minun "jotain sinistä". "Jotain vanhaa" ja tässä tapauksessa myös "jotain lainattua" olivat äitini omissa häissään käyttämät helmikorvakorut, joiden pohjalta ostin yhteen sopivat kaulakorun, rannekorun ja hiuskoristeen.

📷 Julia Hautojärvi

Hääpuku

Mieheni pukeutui sakettiin, johon ompeli itse housut ja liivin. Yksi häidemme teemaväreistä oli harmaansininen, mikä näkyi mieheni liivissä ja lastemme asuissa. Tyttärellämme oli helmikaulakoru, kuten minullakin, ja kukan terälehdille pieni metallinen kori. Valkoisen puisen sormusrasian ympärille meillä oli tarkoitus sitoa harmaansininen nauha rusetiksi, mutta tämä unohtui. Sormuspojan ja kukkaistytön tehtävissä olleiden lastemme asut sointuivat yhteen, mutta muuten emme olleet asettaneet häätiimin tai vieraiden pukeutumiselle sääntöjä, muuta kuin pukukoodin "puku" ja että katolisessa kirkossa olkapäät tulisi olla peitettynä.

Hääaamu

Lisää yksityiskohtia hääjuhlistamme seuraavassa postauksessa, kun kerron häidemme ohjelmasta, musiikista, koristeista ja kukista 🌸

Kommentit

Suositut tekstit