Trento, Bolzano ja Verona sekä niiden joulutorit, osa 2; Bolzano (+Lavis)

Junamatkamme Trentosta oli jatkunut noin 10 kilometrin päähän Lavis-nimiseen kylään, missä aamulla herättyämme suuntasimme aamupalan kautta kohti Giardino dei Ciucioi -puutarhaa. Olimme päätyneet Lavisiin edullisen majoituksen perässä ja saaneet samalla selville, että kylässä on erityislaatuinen puutarha. Myös Giardino Bortolotti -nimellä tunnetulla kasvitieteellisellä puutarhalla odotti meidän lisäksemme muutama muukin turisti opastetun kierroksen alkamista. Lastenvaunut jätimme lipunmyyntiin, koska puutarhakierroksella oli luvassa niin portaita kuin epätasaista maastoakin. "Giardino dei Ciucioi" on puutarha, jonka Tommaso Bortolotti rakennutti 1800-luvulla kasvattaakseen muun muassa sitrushedelmiä myyntiin. Rinteeseen rakennettu monikerroksinen puutarha erottuu ympäröivästä kalliosta kauniine rakennuksineen ja eri tasoissa olevine viheralueineen. Mielenkiintoinen vierailukohde kaikinpuolin 🍋  

Pohjois-Italiassa
Ihanan keltainen talo Lavisissa, Italiassa

Giardino dei Ciucioi -puutarhan rakennuksia ja kasvihuoneen erikoisuus; "Buddhan käsi" -sitruuna, Lavis

Giardino Bortolotti -puutarhan ja Lavisin markkinoiden jälkeen matkamme jatkui kohti pohjoista; Bolzanoon. Ala-asteen historiankirjasta minulle oli jäänyt mieleen kuva ja kertomus jäämies Ötzistä, mikä oli pääsyy siihen, että halusin käydä Bolzanossa. Vaikka Trento oli jo ihastuttanut, niin Bolzano oli vieläkin lumoavampi. Majapaikkamme sijaitsi Bolzanon vanhankaupungin alueella ostoskadun varrella, missä jouluiset näyteikkunat loistivat holvikaarien koristamalla kadulla. Monet Bolzanon vanhankaupungin kaduista on yhdistetty toisiinsa söpöillä "passaggio"-käytävillä. Esikoisemme päiväunet sattuivat taas hyvään aikaan, ja pääsimme syömään läheiseen Hopfen & Co -tavernaan tirolilaisia herkkuja, joissa näkyi rajanaapuri Itävallan keittiön vaikutteet. Bretzelin ja oluen lisäksi nautimme juustospätzleä speck-kinkun ja sienien kera sekä nürnbergin makkaroita ja hapankaalia. Ruoka oli herkullista!

Bolzano
Hopfen & Co -taverna Bolzanossa, Italiassa

Täysin vatsoin teimme iltalenkin ja ensimmäiseksi käväisimme Chiesa dei Domenicani -kirkossa, missä riitti seinä- ja kattomaalauksia tutkittavaksi. Seuraavaksi tulimme Walther-aukiolle, missä Bolzanon joulutori loisti iltavalaistuksessaan. Torilla oli useampi kauniisti koristeltu joulukuusi, iso seimiasetelma ja juoma-, ruoka- sekä joulukoristekojuja. Santa Maria Assuntan tuomiokirkko loi joulutorille tunnelmallisen taustan.

Pohjois-Italian joulutorit
Seimi Bolzanon joulutorilla, Italiassa

Seuraavan päivän valjettua menimme aamupalalle Stadt Hotel Città -hotelliin, joka huokui tyylikkyyttä. Perinteiset aamiaiscornetit ja cappuccinot (pojallemme tuotiin lämmitettyä maitoa) nautittuamme suuntasimme Funivia Renon -köysiradalle. Vaikka sää ei ollut paras mahdollinen näkyvyyden kannalta, oli gondolihissikyyti tilavassa ja uudessa hississä erittäin miellyttävä, ja sateisesta säästä huolimatta saimme ihastella jylhiä vuoristomaisemia. Funivia Renon -köysirata on noin 4,5 kilometriä pitkä ja vie Bolzanosta ylös Soprabolzanoon 12 minuutissa. Vuorelle päästyämme hyppäsimme Renonin vuoristojunaan ("treno del Renon"), joka on viimeinen laatuaan Etelä-Tirolin alueella. Ihastuttavan, vanhaa aikaa henkivän pikku junan kyydissä pääsimme junaradan päätepysäkille Collalbon kylään, mistä jatkoimme matkaa kävellen kohti Longomoson maapyramideja, joiden takia olimme vuorelle tulleet. 

Renonin alueen maapyramidit ovat Euroopan korkeimmat. Maapyramidit ovat muodostuneet, kun vesi on kuluttanut maaperän savimassaa, jättäen isompien kivien alla sateelta suojassa olevat savipylväät paikoilleen. Matkaa näille maapyramideille rautatieasemalta on noin 2,5 kilometriä. Reitti on helppokulkuinen, eikä ongelmia lastenvaunun kanssa liikuttaessa ollut. Ohitimme matkalla muun muassa historiallisen Hotel Bemelmans Post -hotellin, missä muun muassa Sigmund Freudin tiedetään yöpyneen. Pilvet peittivät maapyramidit taakseen, kun pääsimme näköalatasanteelle. Muutama muukin turisti oli tullut paikalla, mutta he kääntyivät pettyneinä takaisin, kun näkyvyys oli olematon. Me päätimme jatkaa matkaa ja kävelimme metsätietä hieman eteenpäin, kävimme ylempänä rinteellä ja kun palasimme takaisin päin, alkoi sataa. Pilvet hälvenivät sataessaan, ja näimme kuin näimmekin kuuluisat maapyramidit sateisessa maisemassa. 

Bolzano
Aamiainen Stadt Hotel Città:ssa, Bolzanossa

Ritten
Renonin köysirata ja vuoristojuna sekä Longomoson maapyramidit. Bolzano, Italia

Vuoriseikkailun jälkeen oli hyvinkin jo ruoka-aika, ja suuntasimme takaisin Bolzanon vanhaankaupunkiin syömään. Löysimme itsemme tunnelmallisesta olutravintolasta ja tilasimme monipuoliset annokset; Francesco otti erilaisia lihoja ranskalaisten kera ja minun lautasellani oli pastaa eri muodoissa; tomaattisen kastikkeen kanssa, pinattispätzlenä, täytettyinä ravioleina ja lisäksi vielä knöödeli sienien kera. Ruoka oli hyvää, ja siitä riitti hyvin maisteltavaa myös pojallemme 😊 

Bolzano
Tirolilainen illallinen Bolzanossa, Italiassa

Bolzano
Bolzanon vanhankaupungin ostoskatua, Italia

Pasticceria Monika -konditoriassa, missä valinnanvaraa kakkujen ja leivosten suhteen riitti, nauttimani kahvinmakuisen kakkupalan ja cappuccinon jälkeen viimeinen päivämme Bolzanossa alkoi Etelä-Tirolin arkeologiseen museoon tutustumisella. Viimeinkin näkisin jäämies Ötzin ja pääsisin tutustumaan hänen tarinaansa paremmin. Museossa on myös vaihtuva näyttely, mutta enimmäkseen museo keskittyy jäämies Ötziin. Kuparikaudella eläneen miehen noin 5300 vuotta vanha muumio sekä hänen tarinansa on nähtävillä arkeologisessa museossa. Itselleni uutena tietona tuli ainakin se, että Ötzillä oli monia tatuointeja, ja että hänet murhattiin.

Italian joulutorit
Bolzano; Monika -konditorian kahvikakku, postikortti ja joulutori päivänvalossa, Italia

Ennen junaa Veronaan meillä oli vielä aikaa poiketa läheisessä Castel Mareccio -linnassa. Viiniviljelmien ympäröimästä linnasta löytyy koristeellisesti maalattuja seiniä ja kattoja ihasteltavaksi, juhlasaleja sekä hienot näkymät linnantornista ympäröiville vuorille.

Schloss Maretsch
Castel Mareccio -linna Bolzanossa, Italiassa

Paljon ehdimme Bolzanossa nähdä, mutta paljon jäi näkemättä. Kaupunki ja ympäröivät vuoret ovat täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia nähtävyyksiä ja maisemia. Suosittelen siis tutustumaan alueeseen ajan kanssa, ja vielä yksi vinkki Bolzanoon matkaavalle; etsi käsiisi Malgan voita ja juustoa (burro di Malga & formaggio di Malga). Nämä ovat vuoristoseudulla laiduntavien lehmien maidosta valmistettuja maitotuotteita, joille ominaisen maun antavat vuoriston ruoho ja yrtit, joita lehmät syövät laiduntaessaan. Me löysimme "vuoristovoita" lihakaupasta, missä oli myynnissä myös muita paikallisia ruokatuotteita.

Bolzano
Iltapalatarpeita; bretzeliä, paikallista voita ja speck-kinkkua, Bolzano

Matkamme jatkuu Veronaan, siitä seuraavassa osassa :)

Kommentit

Suositut tekstit