"Joulu perheen kesken, pääsiäinen kenen kanssa haluat"

Kohta on pääsiäinen, jonka olemme yleensä viettäneet mummolassa maalla. Isomummon luo oli tarkoitus lähteä myös tänä vuonna, mutta sairastapauksen vuoksi joudumme jäämään kotiin. Pääsiäistunnelman luomiseksi laitoimme poikani Lorenzon kanssa rai- ja ohraruohosekoituksen kasvamaan hyvissä ajoin, ja se rehottikin hienosti jo viikko ennen pääsiäistä 😅 Myös suklaamunaostoksilla olin tänä vuonna valppaana ja hankin kaappiin valmiiksi useamman kennon Marabou:n maitokreemitäytteisiä suklaamunia, koska viime vuonna ne olivat päässeet loppumaan joka paikasta. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että jemmaan ostetut suklaamunat eivät selvinneet pääsiäiseen vaan päätyivät jo parempiin suihin (hups 😁).

Pääsiäinen
Pääsiäistunnelmaa🌱🐥

Italiassa sanotaan "Natale con i tuoi, Pasqua con chi vuoi" eli joulu vietetään oman perheen parissa kotona ja pääsiäisen voi viettää kenen kanssa haluaa. Yleensä pääsiäisenä ulkoillaankin kaveriporukalla tai matkustellaan. Evääksi voi pakata esimerkiksi "casatiello"-leipää ja jälkkäriksi vaikka "colomba di Pasqua":a, joka eroaa jouluna syötävästä panettonesta vain hieman. Colomba di Pasqua eli "pääsiäiskyyhkynen" leivotaan nimensä veroisesti pyhää henkeä kuvaavan kyyhkysen muotoon, ja taikinaan sekoitetaan sokeroituja hedelmäpaloja panettonessa yleensä käytettävien rusinoiden sijaan. Casatiello on pitkään kohotettu leipä, jonka perusraaka-aineita ovat jauhot, laardi, juusto, salami, kuivattu pekoni ja kananmunat. Tämä pääsiäisen aikaan valmistettava leipä on lähtöisin Napolista, ja erikoisen siitä ainakin näin suomalaisen silmin tekee se, että kananmunat asetetaan leipään ennen paistoa kuorineen. Kokonaiset kananmunat kypsyvät syötäviksi uunissa samaan aikaan leivän kanssa ja toimivat samalla leivän pinnalla koristeina. Kuten Suomessa, myös Italiassa karitsa ja kananmunat kuuluvat perinteisesti pääsiäispöytään. Näiden lisäksi parsaruoat ovat yleisiä.

tortano-leipä
Riisutumpi versio casatiello-leivästä; "tòrtano"
(ilman salamia tai muita leikkeleitä ja kokonaisia kananmunia).

Kävikö teillä virpojia? Meiltä jäi koristellut pajunoksat saamatta 😕

Kommentit

Suositut tekstit